torstai 21. elokuuta 2008

Reissumies

Puoliyllättäen tarjoutui mahdollisuus pienelle autoreissulle, 10 pääasiassa itäisen Keski-Euroopan maata vajaassa kahdessa viikossa. Reissun takia en ole päässyt blogiakaan kirjoittamaan, mutta vähintään oli aikaa kokea jotain uutta ja pohdiskella vanhoja.

Reissu parhaaseen loma-aikaan vahvisti käsityksiäni siitä, että parhaat kaupunkinäkymät Euroopasssa löytyvät Tsekeistä ja Puolasta. Omaa kansalaisuuskokoelmaani pääsinkin täydentämään kauniilla tsekillä, ja muutaman fraasinkin opin. Pitänee ottaa lisäoppia lähitulevaisuudessa.

Ja yhtä vakuuttuneempi olen siitä, että haaremia on rakennettava kansainvälisesti. Vaikka reissuillani pysähdynkin useimmiten yhteen kaupunkiin vain lyhyeksi aikaa, yhdenkin illan jakaminen seuralaisen kanssa tuntuu järkevältä palkinnolta vaivannäölle. Ja ehkä moni neitikin olisi kiinnostunut liittymään matkaseuraksi muutamaksi päiväksi tai kenties piipahtamaan täällä kotikonnuillani. Niin taikka näin, mahdollisuuksia tuntuu olevan riittävästi.

Pieni säpinä tuntuu jatkuvan myös täällä. Muutamat juuri ennen matkalle lähtöä tapaamani naiset ovat jatkaneet yhteydenpitoa ja joutunenkin paneutumaan heihin tarkemmin nyt olotilan rauhoituttua. Reissulla silmät ehkä avautuivat entistäkin enemmän, mikään keskinkertaisuus ei tunnu nyt houkuttelevalta, kaipaan jotain erityisen hyvää rauhallisemman vaiheen jälkeen, pelin nyt alettua.

torstai 7. elokuuta 2008

Deittailu-urakka

Kesäloman loputtua työurupeaman lisäksi lankesin myös pieneen deittailu-urakkaan. Tällä viikolla olen tavannut muutamia uusia naisia, kiireisin päivä tähän asti oli eilen, työpäivän jälkeen kerkesin tavata kolme.

Viimeisin osasi järjestää pienen bonuksenkin. Olimme kirjoitelleet vuoden päivät, kylläkin melko satunnaisesti, netissä. Ulkopaikkakuntalainen oli tulossa järjestämään aikuislukiopaikkaansa pääkaupunkiin, ja oli yöpymässä ystävättärensä luona. Tapasimme hieman ennen yhdeksää, kävelimme pienen kierroksen puistossa ja päädyimme istumaan kiltisti sohvalleni. Kuuntelimme hieman Chris Isaakia ja keskustelimme Nabokovin Lolitasta.

Sain tekstarin myöhemmin neitosen päädyttyä ystävättärensä luokse. Hieno ele, erityisesti siltä varalta että olisin ollut huolestunut hänen turvallisesta siirtymisestään laitakaupungille. Kiittelin tapaamisesta toistamiseen ja toivottelin hyvät yöt.

Radiohiljaisuuden katkaisi uusi viesti puoli yhden pintaan. Neidot olivat kimpassa siirtyneet takaisin keskustaan, hieman evästämään ja juhlistamaan jälleennäkemistään. Juoma oli myöskin päässyt loppumaan ja tiedusteltiinkin vienosti, että josko minun luokse voisi tulla jatkamaan.

Juuri tämmöisiä tilanteita varten on hyvä pitää kohtuullista varastoa erilaisia neitien juomia, ja tietysti jotain erikoisuuksia joilla voi piristää jo urautuneita juomatapoja. Ja kun itse ei erityisemmin juo, varasto säilyy myös varastona.

Illalla tapaamani nettituttu oli varsin mukava ja sööttikin, mutta nyt mukana saapunut ystävätär oli suorastaan kaunis, erityisesti nassultaan. Pari tuntia vierähti nopeahkosti höpötellessä niitä näitä. Vaikka visiitti siihen rajoittuikin, olin yllättävän tyytyväinen jälkikäteen. Jään odottelemaan mielenkiinnolla jatkokehitystä.

sunnuntai 3. elokuuta 2008

Ruokakaupassa

Viikonvaihteen Iltalehdessä Anu Saagim esitteli ajatuksiaan varsin reteesti. En noin muuten juurikaan välitä Saagimin sanomisista tai tekemisistä, mutta asiallista aihetta hän vähintäänkin sipaisi. Kassajonossa varsin usein näkee normaalipainoisten ostavan terveellisempää ruokaa kuin lihavampien. Valintahan on jokaisen oma, ja juuri kaupan hyllyiltä tavaraa poimiessa harvinaisen konkreettinen.

En toki koe vihaa muitten ostoksia katsellessa, pikemminkin häpeän omaa sipsipussiani jos takanani on normimittainen neitonen. Tämän voi tietysti nähdä puhtaasti positiivisena asiana, tulee pakollakin sosiaalista painetta terveellisempään muonanostoon.

Useammin ruokakaupassa tulee kuitenkin vilkuiltua opiskelijoiden ostoskoreja. Halvinta mahdollista ranskanleipää, pieniä tarjousjogurtteja, pari omenaa. On tullut ajateltua, että voisikohan ihan hyvää hyvyyttään ostaa jollekulle paria pykälää laadukkaampaa leipää.

Eräs suomalainen poliitikkohan taisi kertoa löytäneensä sittemmin kirjailijaksi ryhtyneen naisystävänsä Ikeasta. Kuinkakohan moni on bongannut seuralaisen ruokakaupasta? Luulisi että yksin ostoksilla olevat pienen budjetin nuoret naiset voisivat olisivat otollista kohderyhmää illalliskutsuille.