lauantai 12. heinäkuuta 2008

Kulttuurieroista

Matkailu avartaa ja ulkomaalaisiin naisiin tutustuminen on tietysti osa sitä kokonaisuutta. Erittäin eksoottisissa maissa en ole käynyt, puhumattakaan pamputuslomista kaukoidässä, mutta kahdeksaan eri kansalaisuuteen olen sentään päässyt tutustumaan oman sataseni puitteissa.

On usein vaikea tehdä syvempää analyysiä mahdollisista eroavaisuuksista, sillä uutuudenviehätys on merkittävä osa kokonaisuutta. Yksi merkittävä tekijä on tietysti yhteisen kielen löytyminen. Ihminen on ajatteleva eläin ja tutustumatta toisen ajatuksiin ei varmasti voi sanoa tutustuvansa ihmiseenkään.

Kielen opiskelu tai vähintäänkin kielitaidon harjoittelu on erinomaisen mukavaa puuhaa natiivin seurassa. Päivät ja yöt yhdessä viettäen joitain sanoja tarttuu pakostakin. On myös hämmästyttävää kuinka suuren vaikutuksen vieraaseen naiseen tekee hänen äidinkielensä vähäinenkin osaaminen. Ajatelkaa itse, espanjalainen paviaani Suomessa, keskinkertaisellakin ulkonäöllä, osaten muutamia tärkeimpiä fraaseja ei lähde yksin kotiin mistään baarilosta. Erilaisuus puhuu, erityisesti yhdistettynä muihin hyviin ominaisuuksiin. Ja aivan junttihan ei opi vierasta kieltä, näin kai on helppo ajatella.

Suurimmat erot ovat kuitenkin naisten suhtautumisessa miehiin. Monet suomalaiset naisethan luulevat olevansa miehiä miesten rinnalla, jopa heidän edellään. Media kouluttaa syrjäytyneistä ja miehiin pettyneistä naisista tasa-arvopuheilla vastenmielisiä femakkosikoja.

Miesten ja naisten erot ovat tosiasia, niin kauan kun naiset hautovat 9 kuukautta, synnyttävät ja hoivaavat pienokaista pari vuotta, urakehitys tulee siitä kärsimään. Sen takia täydellisestä tasa-arvosta puhuminen on typerää. Epäilen että tämä fakta ja sen hyväksymättäjättäminen on pääsyy miksi monilla femakoilla huomio karkaa tosi-asiallisista epäkohdista "miehet ovat sikoja" -sektorille. Ja se on kovin surullista.

On havaittavissa, että monissa "vähemmän tasa-arvoisissa", usein maantieteellisesti Euroopan itälaidalle sijoittuvissa maissa ymmärretään paremmin miehen ja naisen erot. Onhan tämänkin blogin kommenteissa toistuvasti todisteltu että miehet ja naiset ovat varsin erilaisia otuksia, haluiltaan ja tarpeiltaan. Näissä maissa naiset usein kilpailuttavat röyhkeästikin miehiä, antaen miesten hemmotella itseään materiaalisen hyödyn tavoitteluakin kaihtamatta. Ja sopivan miehen löydettyään, pitävät kiinni saamastaan ja huolehtivat miehen tarpeiden täyttymisestä. Ja parisuhteessa ei ikinä käydä neuvotteluja siivousvuoroista, "tänään imuroit sinä, mä imuroin eilen".

Ei kommentteja: