maanantai 21. heinäkuuta 2008

Seksin hinta

Maksullista seksiä nauttivat puhuvat usein siitä, että seksi maksaa aina, maksuperusteet vain vaihtelevat. Täysin vastikkeetonta seksiä saa HYVIN harvoin.

Voidaan tietysti väittää, että perinteisen yökertopokauksen hintaa ei ole mielekästä laskea, sillä osa kuluista kohdistuu yleiseen ajanvietteeseen ja suun kostuttamiseen, jota tulisi harrastettua jokatapauksessa. Kuitenkin aika monet kertovat lähtevänsä ulos päätarkoituksenaan hankkia piparia ja ajalevat sitä saadakseen tai vähintäänkin sitä saatuaan taksilla, maksavat sisäänpääsyistä ja juomista, helposti satasenkin illassa. Jos alunperinkin oli tarkoitus dumpata löytö seuraavana aamuna, tai parhaimmillaan jo aamuyöstä, on mielekästä ajatella kustannuspuoltakin.

Ja jos ajatellaan suorilta kuluiltaan edullisempaa nettibongausta, on ajankulu merkittävä. Useimpia naisia pitää tuntikaupalla messarissa puhuttaa ennen kuin taipuvat yökylään tulemaan. Tai vähintäänkin ehdottaa ensin romanttista kävelyä merenrannassa ja puistoissa. Kohtuullisellakin duunarin tuntipalkalla satku on hetkessä käytetty.

Useissa eurooppalaisissa kaupungeissa tunnin sänkyseura kotiin tilattuna maksaa reilusti alle 100 euroa, numerot kuvineen on netistä suoraan otettavissa ja jos tuote ei sovi, voi sen käännyttää takaisin. Suomessakin chäteistä löytyy amatöörejä jotka mielellään ottavat tuon suuruusluokan stipendejä vastaan.

Suomessa puhutaan kyllä paljon tehokkuuden lisäämisestä yhteiskunnan eri tasoilla, mutta seksin tehokkaampi hankinta on tehty jopa laittomaksi. Pitääkö ajatella että sekin on naisten tasa-arvoasia, onhan selvää että avoimesti saatavilla oleva maksullinen seksi tuo seksin kaikkien miesten ulottuville, mutta vastaavasti keskittää kysynnän kaupallista tarjontaa harjoittaville naisille. Nythän tilanne on päinvastainen, pimperoa ruinaavat vain aktiivisimmat ja vähiten ujot miehet kaikilta naisilta, myös niiltä jotka sen antamisesta eivät ole kiinnostuneita.

Ei kommentteja: